torstai 29. lokakuuta 2009

Sukkasadon tavoite täytetty.

Eli kahdet sukat.

Alkuun sujui vauhdikkaasti, neidin toinen sukka tuli hetkessä valmiiksi ja omaanikin aloitin reippaasti.
Mutta sitten raksalla alkoi kulua niin aikaa, etten jaksanut ottaa puikkoja käteen kun iltaisin olisi ollut aikaa. Ja loppuunrutistus oli vähän pakonomaista, mutta eilen kun tein viimeiset rivit omista sukistani, se olikin taas hauskaa :) Ja muuttokin häämöttää reilun kuukauden päässä :D

No mutta.

Neidin sukat on siis Nallesta(pun) ja Woolista (valk) ja mun sukat on Sachenmayer nomotta extra merinoa, väriltään tumman harmaata.

Neidin sukat oma ohje, mun Uhoavan Gnun Kertut.


Neidin ensimmäinen sukka oli sopiva sillon kun aloitin 2kk sitten, mutta nyt kun tein toisenkin sukan valmiiksi, niin nehän on jo jääneet pieneksi, kuten kuvasta näkyy.
Enkä jaksanut purkaa ekaa sukkaa, joten saavat jäädä varastoon, josko matkaisivat lahjaksi jollekin joskus tms.

Puikot olivat 3,5

Tykkään kyllä näistä Kertuista, pitää ehdottomasti tehdä toisetkin. Ja tuosta ihanasta langasta ♥

9 kommenttia:

SannaKoo kirjoitti...

Kivat sukat ja ihana kuulla, että muutto lähestyy pikaa...millon uutta kuvaraporttia raksablogiin?

Prinsessa Pieni kirjoitti...

:)
Koitan illalla ennättää.

Annika kirjoitti...

Voi vitsit kun itselläkin olisi hermoja alkaa kutoa sukkia. Jaksan innostua juurkin aina siitä yhdestä sukasta, mutta kun niitä pitäisi tehdä kaksi ja vielä samanlaiset... Tuo siun kirjoneulesukka on todella kaunis!!!

(P.S. Kannattaa muuten vaihtaa villa valmanjan osoite blogi-seurauslistaan RuttuNutun uudeksi blogspot-osoitteeksi, kun tuo villa valmanjan puoli ei enää päivity.)

Prinsessa Pieni kirjoitti...

Kiitos :) Kyllä se välillä itseäkin raastaa sen toisen aloitus ja loppuun saattaminen, yhden tekisi aina mielellään :) Yleensä kun sen ekan jälkeen tulee joku uusi ihana idea mieleen :D
Hyvä kun muistutit, lisäsinkin sen uuden jo seurattaviini, mutta tuohon en vielä päivittänyt :)

Heidi kirjoitti...

Tytön sukan varsi on tosi kiva, hyvän idean oot keksinyt!

Ja noiden Kerttujen lanka näyttää ihanalta, pitääkin kokeilla itsekin.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Kauniit sukat olet saanut tehtyä.. On se kumma kun nuo lapset kasvaa niin kovaa vauhtia....

Meiju kirjoitti...

Hienot nuo Kerttu-sukat :)

Linda kirjoitti...

Nättejä sukkia. :)

Mulla on edelleen puolikas sukka puikoilla..nätti siitä tulee, kunhan nyt vaan valmistuu joskus. Lankana on muistaakseni joku Admiral..merinoa on kuitenkin, ihan silkkisen tuntuista. :)

Prinsessa Pieni kirjoitti...

Rantapuikko: Niin on. Tuli samalla sitten kurkittua kaikki tytön kengätkin läpi ja melki kaikki piti pistää jo pois ja ottaa isommat käyttöön. Ja just pari kk sitten ne oli viä kaikki ok.

Meiju: :)

Linda: Sulla riittää hommaa muutenkin, ei ihme että sukat on vaiheessa :)