perjantai 21. lokakuuta 2011

Tunnustus

Ninnuska, Meiju ja Jonna olivat minua muistaneet, Kiitos  ♥

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
Huh, kahdeksalle.. Tämä on kiertänyt jo niin monessa blogissa, että taidan jättää laittamatta eteenpäin.

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
*Rakastan herkkuja (uusin löytöni on parin minuutin suklaakakku mikrossa. 0,75dl jauhoja, 0,75dl sokeria, 2rkl kaakaojauhetta, 2rkl öljyö, 2rkl maitoa. Kaikki sekaisin ja mikron tehosta riippuen 30-90sek. Kuuluu olla sellaista mutakakkumaista ♥ Erityisen hyvää kermavaahdolla, vaniljakastikkeella tms)
*Heti kun syksy tulee ja illat pimenevät, meillä alkaa kulua kynttilöitä paljon
*Olen jouluihminen ja nyt kun on jokainen postilaatikkoon kolahtava kuvasto jouluaiheinen, niin minä riemuitsen (ja mies tuhahtelee, onhan jouluun vielä 2kk)
*ToDo-lista on kilometrien mittainen, ikinä en varmaan saa toteutettua kaikkia
*Inhoan kahvia ja sitä on aina tarjolla joka paikassa, kaikista mieluiten juon iiison lasillisen kylmää vettä :)
*Neulon mieluummin kuin virkkaan, mutta lähiaikoina on todo-listalle pesiytynyt tosi paljon virkattuja juttuja.
*Puhun kutomisesta kun tarkoitan neulomista, mutta selkeyden vuoksi blogissa neulominen on neulomista

*Minusta on hankalaa keksiä asioita tälläisiin tunnustuksiin :D




Allekirjoitus

Ei kommentteja: