maanantai 14. syyskuuta 2009

Vaiheessa ja valmista :D

Sukkasato on ollut käynnissä jo kaksi viikkoa, eikä minulla ole vielä yhtään valmista paria.
Tytölle on toinen sukka valmiina ja toisessa on varsi. Omissani on varsi ja kantalappu. Molempiin sukkiin aion jossain vaiheessa ennen talon valmistumista hommata sitä sellaista jarru-ainetta sinne pohjaan, talon lattiat tulevat olemaan varmaan hieman liukkaat. Ylös tulee laminaattia ja alas kiiltävä graniittilaatta.

Mun sukat ovat Kertut ja lankana on Schachenmayr:n Extra Merino.
Tytön sukat on aikas perussukat, lankana on Nallea (punainen) ja Woolia (valkoinen). Varsi on perusjoustinta, välissä oikeaa (valk) ja varsi kapenee alaspäin. Pitää koittaa saada valmiina parempi kuva.
.

No ihan hyvällä mallilla, lupasin itselleni meinaan, että sukkasadon aikana teen kahdet sukat :D Tavoite saattaa jopa ylittyä :D Kaikki vapaa-aika on mennyt raksalla, lähipäivinä olen kittaillut ja hionut seiniä :D
Taloon pitäs tehdä verhoja. Keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen teen ainakin valelaskarit, mutta muun kämpän verhot ovat vielä auki. Saatan kysellä mielipiteitä sitten kun saadaan talo valmiiksi, josko teillä olisi hyviä ehdotuksia.


Ja se viestin valmis-osio on neidin velourhousut. Malli on oma. Ruskea resori on vyötäröllä ja lahkeen suussa. Lahje menee kivasti pussille, housut menee varmaan koko talven :) Samanlaisia on koko ruskeatkin, mutta niiden yläosa jäi hieman matalaksi joten jäävät kotipöksyiksi. Nopsaa se hyvä housumalli löytyi, kun tuli tehtyä vain yhdet harjoituskappaleet :D



Pitäisi vielä tehdä vihreätkin, ihanaa kun on värejä :D Huomenna pääsen taas poikkeamaan kangaskaupassa, hih.

6 kommenttia:

Mia kirjoitti...

Tosi kivat nuo housut ja sukatkin, täytyis varmaan itsekin opetella tuo neulomisen taito. ;)

Prinsessa Pieni kirjoitti...

:D kannattaa. Tosin teidän lapsilla on muutenkin niin ihania vaatteita, ettei tarvitse itse tehdä!

~Maria~ kirjoitti...

Ihanilta näyttää nuo valmistumassa olevat sukat, ihailen tuota taitoa!

Ja pöksyt näyttävät oikein kivan mallisilta!

SatuK kirjoitti...

Kivat pöksyt. Mullakin on Kertut puikoilla.

Heidi kirjoitti...

Kivalta näyttää valmistumassa olevat sukat. Etenkin tytön sukat on mun makuuni :).

Mäkin oon nyt ihastunut tommosiin "pussittaviin" housuihin tytsyllä - eipähän tarvi olla koko aikaa hankkimassa uusia.

Missä vaiheessa olette ajatellut muuttaa? Hommathan on jo kerrassaan loppusuoralla, jos tasoitus- ja hiontahommat on jo menossa.

Prinsessa Pieni kirjoitti...

:) Kiits

Muutto on toivottavasti ennen joulua. Pintahommissa kuluu aikaa ihan kivasti, neliöitä kun on melkein 200.